Kalervo asui koko elämänsä ajan Pihtiputaalla. Hän toimi metallialan yrittäjänä, pyörittäen aina eläkeikäänsä saakka metalliverstasta, jossa korjasi niin metsäkoneita kuin valmisti erilaisia rautarakenteitakin. Muun muassa Pihtiputaan kunnanviraston ovenkahvat ovat Kalervon tekemät. Monenlaista muutakin valmistui. Voisi oikeastaan sanoa, että mitä vain valmistui metallista. Hän teki mm. hienot kaiteet omakotitaloomme piirustusteni mukaan. Kalervo teki jo 60-70 -luvun vaihteessa Pihtiputaan urheiluseuralle latukoneen, jollaisia ei ollut aiemmin ollut.
Kalervo toimi aktiivisesti monenlaisissa yhteisöllisissä tehtävissä; Vapaapalokunnassa, mieskuorossa, kunnan luottamustehtävissä. Yrittäjäjärjestössä hän toimi myös pitkään. Hänellä oli paljon ystäviä, ja sitä hän vanhuudessa surikin, että ystävät vähenivät yksi kerrallaan.
Kalervo oli myös ahkera rakentaja. Hän rakensi aikoinaan kahdelle omalle mökille monet varastot ja liiterit. Lisääkin olisi rakentanut, jos tilaa olisi vielä ollut.
Kalervon kertomaa -jutussa mainitaan metallipaja. Kalervon ja Salmen talo, ja iso metallipaja ovat edelleen Pihtiputaalla. Salme on Sopukan palvelutalossa, ja taloa vuokrataan nyt toistaiseksi Airbnb -majoittujille. Paja on ollut vuokralla Kalervon eläkkeelle jäämisestä lähtien, ja on edelleen.
Lapsuus- ja nuoruusmuistoja oli Salme-puoliso kirjoittanut muistiin Kalervon kertomusten pohjalta, ja niistä kirjoitin tiivistelmän.
Tiivistelmän voit lukea täältä.
Soili Vuorenmaa